Joulukuussa Aspocomp Group Oyj:n ja hongkongilaisen Meadville Holdings Limitedin yritysjärjestelyä koskeva sopimus saatettiin päätökseen. Aspocomp siirtää osakeomistuksensa tytäryhtiöissään Kiinassa ja Intiassa sekä eräitä laitteita Salon tehtaalta holding-yhtiölleen. Lisäksi Aspocomp myy 80 prosentin omistusosuuden holding-yhtiössä Meadvillelle noin 61 miljoonalla eurolla. Aspocomp maksaa 40 miljoonan euron korollisen lainansa Standard Chartered Bankille ja käyttää loput summasta korollisten lainojensa osittaiseen takaisinmaksuun Suomessa sekä maksuvalmiutensa vahvistamiseen.
Marraskuussa Aspocomp sopii suomalaisten pankkivelkojiensa kanssa velkojen uudelleenjärjestelystä
Marraskuussa Isto Hantila aloittaa konsernin uutena toimitusjohtajana
Aspocomp sulkee kannattamattoman Salon tehtaansa heinäkuussa
Konserni ilmoittaa neuvottelevansa mahdollisten strategisten yhteistyökumppanien kanssa turvatakseen suunnitellun investointiohjelmansa ja kasvun Aasiassa
Aspocomp kerää noin 25 miljoonaa euroa - vähennettynä kuluilla ja palkkioilla - huhtikuussa päättyneellä merkintäoikeusannilla
Aspocomp ostaa 49 prosentin vähemmistöosuuden Kiinan yhteisyrityksestään 16.3.
2006
Moduulit-liiketoiminta myydään 9.8.
Konserni tekee päätöksen rakentaa HDI-piirilevytehdas Intian Chennaihin. Hallitus vahvistaa päätöksen 5.5.
Thaimaan tytäryhtiön nimi muutetaan P.C.B. Centeristä Aspocomp (Thailand) Co., Ltd:ksi
2005
Aspocomp myy Mekaniikka-liiketoimintansa syyskuussa
Aspocompin ja Perloksen yhteinen tuotekehitysyritys Asperation Oy ja sen tuotekehitysprojektit jaetaan emoyhtiöiden kesken
Aspocomp-konserni nostaa omistusosuutensa P.C.B. Centerissä 83 prosenttiin
2004
Maija-Liisa Friman aloittaa Aspocompin toimitusjohtajana
2003
Kaikki konsernin tuotantolaitokset ovat ISO 14001 -sertifioituja
2002
Aspocomp tehostaa tutkimus- ja kehitystoimintaa perustamalla kaksi yhteisyritystä, Asperation Oy:n ja Imbera Electronics Oy:n
Aspocompin Kiinan tehtaan avajaiset marraskuussa. ACP Electronics Co., Ltd:n virallisena vihkijänä toimii liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi
2001
Aspocomp aloittaa ensimmäisenä eurooppalaisena yrityksenä HDI-piirilevyjen valmistuksen Kiinassa joulukuussa
Aspocomp kasvattaa omistusosuuttaan thaimaalaisessa piirilevy-yhtiössä P.C.B Centerissä 12,5 %:sta 51 %:een maaliskuussa
Yhteisyritys ACP Electronics perustetaan Kiinaan yhdessä taiwanilaisen pörssiyhtiö Chin-Poon Industrial Co., Ltd:n kanssa tammikuussa. Aspocompin omistusosuus on 51 %
2000
Aspocomp järjestää 81 miljoonan euron osakeannin toukokuussa
Aspocomp ostaa 12,5 % Thaimaan toiseksi suurimman piirilevy-yhtiön P.C.B. Centerin osakekannasta helmikuussa
Kaikki tuotantolaitokset ISO 9000 ja ISO 14000 sertifioituja
1999
Aspocomp Group Oyj syntyy monialayhtiö Aspo Oyj:n jakauduttua kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi lokakuussa
1997
Aspocomp laajentaa hybridiliiketoimintaansa ostamalla yksikön Nokia Oyj:ltä
1995
Salon uusi tehdas valmistuu
1993
Aspocomp ostaa Finvest Groupilta Metalex Oy:n liiketoiminnan Suomessa